cs | de | en | es | et | fi | fr | hu | ka | lt | pl | ru | se

Seminaari

Seminaari on yleinen akateeminen opetus- ja oppimismenetelmä jota käytetään korkeakoulutuksessa. Usein seminaareihin osallistuu vain pidemmälle edenneitä opiskelijoita, jotka tekevät itsenäistä tutkimusta. Myös aikuisopetuksessa ja jatkokoulutuksessa järjestetään seminaareja, joskin monesti näkee myös yksittäisiä "minikonferensseja" virheellisesti mainostettavan seminaareina.


Seminaari koostuu pienryhmästä joka tapaa toisensa säännöllisesti. Osallistujat esittelevät omia tuloksiaan ja keskustelevat niistä.


Yleensä yhdessä seminaari-istunnossa käsitellään vain yhden opiskelijan työtä kerrallaan — jos seminaari-istunnon yrittää jakaa niin, että siellä käsitellään monta työtä, keskustelu jakautuu helposti epätasaisesti ja työn tekijän kannalta epätyydyttävästi. Vähintään on pidettävä kiinni käsittelyn aikarajoista.


Seminaari voi alussa toimia kuin lukupiiri, käsitellen esim. yhtä kirjaa tai yhtä ongelmaa useasta lähteestä. Tällöin luetaan viikottain annettu teksti ja keskustellaan siitä. Keskustelua voi alustaa seminaarin vetäjä tai voidaan jakaa vuorot, jolloin joku opiskelija alustaa viikon käsiteltävän tekstin.



akateeminen, korkeakoulu, tutkimus, keskustelu, ryhmä, seminaari, alustus, esitelmä


Finnish


Creative Commons License
This work is licensed under a Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.5 License.